Advertise on podcast: Astetta parempi elämä Podcast

Vaihtoehtoja psykiatrian lääketieteelliselle mallille | Professori John Read | Tämä on minun ja professori Readin 7. yhteinen jakso. Jakso on osa keskustelusarjaa, jota teemme yhdessä. Tällä kertaa puheenaiheena on vaihtoehdot lääketieteelliselle mallille. Videoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys, ja videon sisältö on tulossa myös tekstimuodossa videon alle.   Vaihtoehtoja psykiatrian lääketieteelliselle mallille | Professori John Read   Sinua voisi kiinnostaa myös tämä: Psykiatrian ongelma ja sen ratkaisu – vieraana Tomi Bergström   Oletko jo tutustunut maksuttomaan TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin?   The post Vaihtoehtoja psykiatrian lääketieteelliselle mallille | Professori John Read appeared first on Astetta parempi elämä.

Masennuslääkevieroituksesta ja väsymysoireyhtymästä – Vieraana Mira | Tässä jaksossa vieraanani on Mira, joka kertoo kokemuksiaan siitä, mitä hänelle tapahtui masennuslääkevieroituksen myötä. Masennuslääkevieroituksesta ja väsymysoireyhtymästä – Vieraana Mira Jaksossa mainittua: Mark Horowitz & Maudsley Deprescribing Guidelines, ks. Edistysaskel psykiatriassa – Kerro tästä lääkärillesi!   Ehdotan tutustumaan myös: Keskustelua someväitteistä – Vieraana Jani Kajanoja Masennuslääkkeistä vieroittautumisesta – Avoin kirje masennuslääkkeistä vieroittuville   Oletko jo tutustunut maksutonta TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin?   Mitä ajatuksia tämä jakso snussa herättää? Kommentoi alle tai laita viestiä [email protected]. The post Masennuslääkevieroituksesta ja väsymysoireyhtymästä – Vieraana Mira appeared first on Astetta parempi elämä.

Psykoosi: Mitä sinun täytyy tietää psykooseista | Professori John Read | Tämä on minun ja professori Readin 6. yhteinen jakso. Jakso on osa keskustelusarjaa, jota teemme yhdessä. Tällä kertaa puheenaiheena on psykoosit. Puhuimme mm. isoimmista psykooseihin liittyvistä väärinkäsityksistä, skitsofrenia-diagnoosista, ns. psykoosioireiden merkityksestä, ja miten muutoin näitä voisi lähestyä kuin nykyisen lääketieteellisen mallin mukaisesti. Videoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys. Alempaa tältä sivulta löydät jakson sisällön suomennettuna tekstimuodossa.   Psykoosi: Mitä sinun täytyy tietää psykooseista | Professori John Read   Jaksossa mainittua: ISPS (the International Society for Psychological and Social Approaches to Psychosis) Models of madness   Sinua voisi kiinnostaa myös: Keskustelua someväitteistä – Vieraana Jani Kajanoja   Oletko jo tutustunut maksuttomaan TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin?   Johdanto   Piia: Hei, nimeni on Piia Tuominen ja olen täällä taas tänään professori John Readin kanssa. Olet kliinisen psykologian professori Itä-Lontoon yliopistossa ja Kansainvälisen psyykenlääkevieroitus-instituutin johtaja ja olen entinen psykiatrinen potilas ja tykkään esimerkiksi podcastissani haastaa psykiatrian valtavirran näkemyksiä. Tämä on kuudes yhteinen jaksomme. Olen iloinen voidessani olla taas täällä kanssasi, John. Tämä on osa sarjaamme, jossa haastamme mielenterveyden lääketieteellisen mallin ja vaadimme inhimillisiä, näyttöön perustuvia palveluita, jotka kunnioittavat ihmisoikeuksia. Tänään aiheenamme on psykoosi. Ajattelin aloittaa kertomalla hieman siitä, miksi halusin sisällyttää tämän aiheen tähän sarjaan, vaikka olemme jo puhuneet näistä niin sanotuista antipsykoottisista lääkkeistä. Mielestäni tämä on niin tärkeä aihe käsitellä erikseen. Jotkut saattavat ajatella, että ahdistusta tai masennusta voidaan hoitaa ilman lääkkeitä tai eri lähestymistavoilla. Mutta tuntuvat ajattelevan, että psykoosi on hyvin eri asia, ja että meidän on ehdottomasti tarkasteltava sitä patologisoivalla tavalla. Se on sairaus, jota meidän on hoidettava lääketieteen asiantuntijoiden kanssa, ja siihen on oltava lääkkeet. Joten mielestäni tämä ansaitsee oman jakson, koska meidän on puhuttava vaihtoehdoista, erilaisista tavoista tarkastella psykoosia ja siitä, mitä nämä äärimmäiset tilat tai erilaiset mielentilat voivat olla ja miten voimme lähestyä niitä eri tavalla.   Skitsofrenia-diagnoosista   Piia: Ja varsinkin kun puhumme näistä diagnooseista, esimerkiksi skitsofreniasta, ne ovat usein haastava aihe keskustella, koska ihmisillä on niin monia uskomuksia niistä, jotka eivät välttämättä ole yhtä tieteellisiä kuin he uskovat. Joten ajattelin, että lähtökohtana voisitko ehkä kertoa hieman tästä skitsofreniadiagnoosista ja sen tieteellisestä perustasta, mitä meidän pitäisi tietää siitä, koska se on yksi äärimmäisimmistä diagnooseista psykiatrian piirissä. John: Okei. Hyvä olla taas kanssasi, Piia. Tämä on minulle lähellä sydäntä oleva aihe, koska työskentelin kliinisenä psykologina suurimman osan työstäni psykoosista kärsivien ihmisten kanssa. Olin aina kiinnostuneempi niistä kuin ahdistuksesta ja masennuksesta. Ei siksi, että ahdistus ja masennus olisivat merkityksettömiä, vaan siksi, että ihmiset, jotka kuulevat ääniä tai ajattelevat, että maailma on heitä vastaan, olivat aina aika kiehtovia. Tarkoitan, etten ymmärrä, miksi kaikki eivät ole kiinnostuneet ajatuksesta kuulla ääniä, kun ei ole ketään. Se on vain aika kiehtovaa. Joten kliinisesti ja sitten myös tutkimukseni on enimmäkseen tällä alueella. Mutta skitsofrenian käsite on ensinnäkin todella epätieteellinen ja erittäin vahingollinen stigman ja toipumismahdollisuuksien suhteen pessimismin luomisen kannalta. Ja se on sana, jonka käyttö meidän todellakin pitäisi lopettaa. Ja itse asiassa jotkut organisaatiot, esimerkiksi Japani, ovat luopuneet termistä kokonaan, ja yksi tai kaksi muuta maata… ja organisaatio, johon kuulun International Society for Psychological and Social Approaches to Psychosis -järjestössä, aiemmin nimessä oli skitsofrenia, ja me noin 10-12 vuotta sitten äänestimme sen poistamisen puolesta tieteen puutteen ja stigmatisoivan vaikutuksen vuoksi. Tieteen kannalta 1800-luvun lopulla psykiatria ei ollut keksinyt mitään koko vuosisataan, kun taas todellinen lääketiede, joka on hieman äärimmäistä sanoa noin – mutta sanotaan, että muilla lääketieteen aloilla oli vuosisata, jolloin onnistuttiin tunnistamaan todellisia sairauksia biologisesti osoitettavilla biologisilla syillä – psykiatria ei keksinyt mitään. Vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä Emil Kraepelin -niminen kaveri kirjaimellisesti keksi uuden sairauden. Hän sanoi löytäneensä sen tietenkin, mutta hän vain niputti yhteen satoja erilaisia ​​käyttäytymismalleja, ajatuksia ja tunteita ja nimesi ne joksikin. Termi oli itse asiassa dementia praecox, joka on skitsofrenian varhainen versio. Sana skitsofrenia tuli käyttöön noin vuonna 1911, kun Bleuler nimesi sen uudelleen… sairaus, mutta Kraepelin keksi sairauden ja nimesi sen dementia praecoxiksi, ja hänen viidennessä painoksessaan, hänen oppikirjansa viidennessä painoksessa, oli yli sata sivua, joissa kuvailtiin tätä asiaa. Aion lukea vain pari, koska ne ovat varsin havainnollistavia, jos se sopii Piia. Nämä potilaat käyttäytyvät rennosti ja huolettomasti. He nauravat vakavissa tilaisuuksissa ja he kulkevat epäsiisteissä ja likaisissa vaatteissa ja he menevät kirkkoon sytytetty sikari kädessään. Maun menetys tuntuu usein heidän valitsemissaan poikkeuksellisissa väri- ja muotoyhdistelmissä. Häpeän tunteen puute ilmenee välinpitämättömyytenä heidän estottomuuttaan kohtaan. Potilaat ovat rakastuneita osastokaveriinsa täysin piittaamatta sukupuolesta, rumuudesta tai jopa vastenmielisyydestä. Niin se jatkuu ja jatkuu. Jälkikäteen katsottuna se on selvästi vain luettelo rikotuista sosiaalisista normeista. Ja sen sisällä on kyllä, on asioita, kuten äänien kuuleminen ja vainoharhaisuus mutta suurin osa siitä on vain luettelo rikkinäisistä sosiaalisista normeista, jotka on lueteltu yhdessä ja joilla on nimi. Sekä Kraepelin että Bleurer, joka ensimmäisenä käytti skitsofreniaa, olivat hyvin rehellisiä myöntäessään, etteivät he tienneet syitä. Ei ollut todisteita siitä, että se olisi biologinen ilmiö. He vain sanoivat, että se on biologinen ilmiö, ja sitten he sanoivat, että se löydetään myöhemmin, mikä on erittäin hyvä, tiedäthän, erittäin hyvä tapa käsitellä sitä tosiasiaa, ettei sinulla ole mitään todisteita. Joten luota meihin, me löydämme sen myöhemmin. Ja itse asiassa geneetikot etsivät edelleen 100 vuotta myöhemmin, eivätkä ole löytäneet mitään merkittävää. Joten se oli sen alkuperä. Ja jos emme käyttäisi tätä sanaa vielä 120 vuotta myöhemmin, se olisi vain mielenkiintoinen häiriö historiassa. Mutta ei ole yllättävää, että kun ihmiset alkoivat todella tarkastella tämän käsitteen luotettavuutta ja pätevyyttä… ja luotettavuus siis on sitä, ovatko ihmiset yhtä mieltä siitä, kenellä on se ja pätevyys eli onko se sitä, mitä teoreetikot sanovat sen olevan. Luotettavuutta tai pätevyyttä on todella vähän. Psykiatrien väliset yksimielisyydet siitä, kenellä on ja kenellä ei ole skitsofreniaa, ovat siis aika minimaaliset. Ja silti se on todella voimakas sana. Jotkut ihmiset todella ajattelevat, että sillä on jonkinlainen selittävä arvo, vaikka se on vain nimitys, koska argumentti on: Tässä on joku, jolla on skitsofrenia. Mistä tiedät, että heillä on skitsofrenia? No, he tekevät samoja asioita kuin skitsofreniaa sairastavat ihmiset, mikä on nurinkurista kehälogiikkaa. Ja he olettavat sen olevan syy. Joten syy siihen, miksi ihmiset kuulevat ääniä tai luulevat, että maailma on heidän kimpussaan, on se, että heillä on tämä asia sisällään. Emme voi osoittaa sitä. Emme voi löytää sitä. Emme voi näyttää sitä teille. Mutta juuri tämän sanan on tarkoitus aiheuttaa nämä asiat. Ja se on vain sana. Se on vain konstruktio, ja se on myös konstruktio, jolla on hyvin vähän luotettavuutta tai validiteettia. Joten lopetan puheenvuoroni osoittamalla nopeasti parhaat yritykseni määritellä diagnostiikka- ja tilastokäsikirjassa viisi oiretyyppiä. Sillä ei ole tässä väliä mutta diagnoosin saamiseksi tarvitaan vain kaksi niistä. Sinulla, Piia, voi olla oireet A ja B, eikä mitään muita. Minulla voi olla oireita C ja D, eikä mitään muita. Meillä ei ole mitään yhteistä, mutta meillä on sama diagnoosi. Tätä kutsutaan tieteessä disjunktiiviseksi kategoriaksi. Ja maallikolle se on hölynpölyä. Sillä ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä. Joten tästä aiheesta tulee välillä vähän paasattua, mutta on tärkeää muistaa, että aina kun joku käyttää sanaa skitsofrenia kliinisessä tai tutkimusympäristössä, he puhuvat hölynpölyä, koska sellaista ei ole olemassa. Minun on pakko lisätä, ja sitten vaikenen sen hetkeksi. Minun on pakko lisätä, että kun sanon, ettei sellaista ole olemassa, en väitä, etteivät ihmiset kokisi ääniä, jotka voivat olla hyvin pelottavia, ja että täysimittainen vainoharha ei olisi kovin pelottavaa. Tietenkin ihmisillä on noita kokemuksia. Sanon, että soveltamalla tätä sanaa noihin kokemuksiin ja ajattelemalla, että olet selittänyt jotain, mikä on totta, ei yksinkertaisesti ole totta. Ja tämä on ennen kuin siirrytään sanan stigmaan, koska seuraukset ovat, että sinulla on tämä juttu. Se ei ole vain sinulla, vaan se on pysyvä. Geeneissäsi tai aivoissasi on jotain pysyvästi vikaa. Ja yllätys yllätys, monet ihmiset eivät parane se

Keskustelua someväitteistä – Vieraana Jani Kajanoja | Tässä jaksossa vieraanani on psykiatriaan erikoistuva lääkäri, lääketieteen tohtori, Gestalt-psykoterapeutti Jani Kajanoja. Aiemmin olen Janin kanssa tehnyt jakson, jossa puhuimme psykiatriasta, diagnooseista ja ihmisyydestä. Tällä kertaa käsittelimme saamiani somekommentteja, joita keräsin talteen ja jaottelin neljän otsikon alle: Tiede ja psykiatria Masennuslääkkeet Autismi ADHD Keskustelua someväitteistä – Vieraana Jani Kajanoja   Oletko jo tutustunut maksuttomaan TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin? The post Keskustelua someväitteistä – Vieraana Jani Kajanoja appeared first on Astetta parempi elämä.

Hulluustutkimus – Vieraana Elina Ikävalko | Tässä jaksossa vieraanani on Elina Ikävalko, joka työskentelee yliopistotutkijana Helsingin yliopistossa MadEncounters-tutkimushankkeessa. Puheenaiheena: Mitä on hulluustutkimus? Miten se eroaa perinteisestä mielenterveystutkimuksesta? Miten hulluustutkimuksen parissa suhtaudutaan sairaus ja häiriö -kategorioihin? Millaisia valtasuhteita mielenterveyspalveluissa voi piillä, vaikka niitä pidettäisiinkin auttamisena? Miksi palveluiden käyttäjien ja toipujien kokemukset ovat keskiössä tässä lähestymistavassa? Mitä ovat vastatarinat? Millainen voisi olla vaihtoehtoinen tapa tukea ihmisiä elämän kriiseissä, jos mielenterveys irrotetaan lääketieteen kehyksestä?   Mad Studies journal MadEncounters Instagramissa MadEncounters blogi   Sinua voisi kiinnostaa myös tämä: Psykiatrian ongelma ja sen ratkaisu – vieraana Tomi Bergström   Oletko jo tutustunut maksuttomaan TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin?   The post Hulluustutkimus – Vieraana Elina Ikävalko appeared first on Astetta parempi elämä.

Miksi ihmisillä on samoja haasteita vuodesta toiseen | Tämä on Kartta itseesi -sarjan 2.osa. Johdanto-osan löydät täältä. Kartta itseesi – Miksi ihmisillä on samoja haasteita vuodesta toiseen   Näin voin olla avuksi omaan Human Design -kehokarttaasi tutustumisessa: 6 päivänä saat minulta n. 10 min. ääniviestin, jossa tutkailen kehokarttasi oleellisimpia asioita. Yhteensä siis noin tunnin verran asiaa. Hinta tälle 87€. Kutsuuko tämä sinua? Laita minulle viestiä. Muistathan, että kehokarttaa varten tarvitaan syntymäpäivä, -aika ja -paikka. [email protected] Puh. 050 322 8675   Tutustu myös tähän sivuun: Omannäköinen elämä The post Kartta itseesi – Miksi ihmisillä on samoja haasteita vuodesta toiseen appeared first on Astetta parempi elämä.

Kartta itseesi – Nöyrtymistä vaativa kokemus | Johdanto | Tästä postauksesta löytyvä video/podcast-jakso on Kartta itseesi -sarjan johdanto-osa. Minua on jo pitkään vaivannut sellainen ajatus, että useammin kuin tajuamme, voimme päätyä (ihan tarkoituksettakin) ikään kuin asettelemaan toista ihmistä tietynlaiseen muottiin, vaikka se muotti ei olisi hänelle sopiva. Se mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi sinulle, ja päin vastoin. Koen tärkeäksi puhua tästä aiheesta, koska löysin erinomaisen työkalun itsetuntemuksen tueksi sekä lisäämään ymmärrystä toisten ihmisten erilaisuutta kohtaan. Kartta itseesi – Nöyrtymistä vaativa kokemus | Johdanto   Näin voin olla avuksi omaan Human Design -kehokarttaasi tutustumisessa: 6 päivänä saat minulta n. 10 min. ääniviestin, jossa tutkailen kehokarttasi oleellisimpia asioita. Yhteensä siis noin tunnin verran asiaa. Hinta tälle 87€. Kutsuuko tämä sinua? Laita minulle viestiä. Muistathan, että kehokarttaa varten tarvitaan syntymäpäivä, -aika ja -paikka. [email protected] Puh. 050 322 8675   Kartta itseesi -sarjan 2.osan löydät täältä: Miksi ihmisillä on samoja haasteita vuodesta toiseen   Tutustu myös tähän sivuun: Omannäköinen elämä The post Kartta itseesi – Nöyrtymistä vaativa kokemus | Johdanto appeared first on Astetta parempi elämä.

Psykiatrian sokeat pisteet – Vieraana Katja Kosonen | Kutsuin Katja Kososen vieraakseni, koska koen, että hänellä on omakohtaisten kokemustensa pohjalta paljon sanottavaa siitä, mitä pulmia psykiatriassa on ja mitä voisi tehdä toisin. ”Halusin olla hyvä potilas, syön lääkkeet ja halusin suoriutua siitäkin tosi hyvin. Mutta nyt alkaa ymmärtää, että se ei ehkä ollutkaan niin hyvä mulle, että niin paljon tottelin, tai tein asioita, ja yritin luottaa.” Tässä jaksossa puheenaiheena mm. Psykiatrian pulmat Miten hoito voi olla traumatisoivaa? Psykiatrisen potilaan uskottavuus Polyfarmasiasta Tabuaihe: Psykiatrisen potilaan hoitojärjestelmää kohtaan kokema viha ja katkeruus Millaisia hyviä kokemuksia on tullut vastaan? Mikä lisäisi luottamusta ja turvallisuuden tunnetta?   Psykiatrian sokeat pisteet – Vieraana Katja Kosonen   Jaksossa mainittua: Maudsley Deprescribing guidelines -kirjaa koskeva video Psykoosilääkkeet: Mitä lääkärit eivät aina kerro | Professori John Read Katjan gradu: Sanojen ja merkitysten tuolla puolen : Gaetano Benedettin samastumiskäsitys ja psykoottisten sielunhoito Psykoterapia -lehdessä julkaistu kirjoitus Avoimet dialogit ja psykoosien hoito -Vieraana Jaakko Seikkula Katja Kosonen Facebookissa Katja Kosonen Instagramissa Katjan kirjoitukset Mad in Finland – blogissa Katjan kirjoitukset Kultainen sulka -sivustolla   Nämä 3 kirjoitusta Kultainen sulka -sivustolla liittyvät suoraan tämän podcast-jakson aiheisiin: Minun masennukseni ja sen hoito – Hätähuuto inhimillisemmän hoitokulttuurin puolesta Hätähuuto inhimillisemmän psykiatrisen hoidon puolesta Psykoterapia-lehden kirjoitukseni ja nykypsykiatrisen hoidon kriisi   Oletko jo tutustunut maksuttomaan TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin? The post Psykiatrian sokeat pisteet – Vieraana Katja Kosonen appeared first on Astetta parempi elämä.

Psykiatrian oravanpyörästä hoitoalalle töihin | Toivon tuoja -sarjassa vieraanani tällä kertaa on Taru. Hänen elämässä ”loppuelämän lääkitykset” vaihtuivat työpaikkaan hoitoalalla. Psykiatrian oravanpyörästä hoitoalalle töihin Tässä jaksossa puheenaiheena mm. Miten Taru päätyi osastokierteeseen? Miten kotiinjääminen lääkkeiden kanssa vaikutti Taruun? Miksi Taru päätti lopettaa lääkkeiden käytön? Mikä oli hänelle viimeinen pisara, joka sai aikaan suunnanmuutoksen? Miten Taru olisi toivonut, että hänet olisi kohdattu? Mitä terveisiä Taru haluaisi lähettää hoitoalalle?   Sinua voisi kiinnostaa myös: Psykiatrian absurdissa todellisuudessa – Etenevän psykoosisairauden puhkeaminen vai ymmärrettävä kriisi?   Oletko jo tutustunut maksuttomaan TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin? The post Psykiatrian oravanpyörästä hoitoalalle töihin appeared first on Astetta parempi elämä.

Turvan ja myötätunnon tarpeesta – vieraana Hannu Tervo | Tässä jaksossa vieraanani on Hannu Tervo. Puheenaiheena mm. Ihmiskuvan muuttuminen Hankalat tunteet Mistä turva tulee Ihmisenä olemisesta Mielikuvituksen/mielikuvien käyttö   Turvan ja myötätunnon tarpeesta – vieraana Hannu Tervo   Maalaus, josta jaksossa oli puhetta:   Sinua voisi kiinnostaa myös: Ihmisoikeudet ja kehollinen koskemattomuus psykiatriassa | Anssi Leikola ja Jenni Aaltonen Psykiatriasta, diagnooseista, ihmisyydestä – Vieraana Jani Kajanoja   Oletko jo tutustunut maksuttomaan TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -sähköpostikurssiin?   The post Turvan ja myötätunnon tarpeesta – vieraana Hannu Tervo appeared first on Astetta parempi elämä.

Psykoosilääkkeet: Mitä lääkärit eivät aina kerro – Professori John Read | Tämä on minun ja professori Readin 5. yhteinen jakso. Jakso on osa keskustelusarjaa, jota teemme yhdessä. Tällä kertaa aiheenamme ovat ns. antipsykootit. Puhuimme mm. näihin lääkkeisiin liittyvästä ihmisoikeusnäkökulmasta. Videoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys. Voit myös lukea keskustelun sisällön tekstimuodossa videon alta.   Psykoosilääkkeet: Mitä lääkärit eivät aina kerro – Professori John Read Johdanto Piia: Hei, nimeni on Piia Tuominen, ja tänään olen täällä professori John Readin kanssa. Olet Itä-Lontoon yliopistossa kliinisen psykologian professori. Minä taas olen entinen psykiatrinen potilas, ja olemme täällä yhdessä viidettä jaksoamme varten. Olen todella innoissani, että saan olla täällä. Nauhoitamme sarjaamme Mielenterveyden lääketieteellisen mallin haastaminen – Kohti inhimillisiä, näyttöön perustuvia ja ihmisoikeuksia kunnioittavia palveluita. Tämä on niin tärkeä aihe puhuttavaksi ja tämän päivän teemamme ovat antipsykootit. Minulla on omakohtaisia kokemuksia näistä lääkkeistä, mutta ajattelin aloittaa sellaisesta, että ensimmäinen kosketukseni antipsykootteihin tapahtui itse asiassa jo ennen omia henkilökohtaisia kokemuksiani näistä lääkkeistä. Ajattelin aloittaa siitä ja käyttää sitä lähtökohtana. Ennen kuin menin yliopistoon opiskelemaan psykologiaa, opiskelin ammattikorkeakoulussa noin vuoden ajan. Osana opintojani olin neljän viikon harjoittelussa eräänlaisessa päivätoimintakeskuksessa ihmisille, joilla oli mielenterveysvaikeuksia. Muistan yhden tilanteen tuolta neljän viikon ajalta. Lähdin kävelylle erään siellä käyvän henkilön kanssa, aikuisen naisen. Kävely oli osa toimintaa, jota siellä voitiin tehdä. Minä opiskelijana kävelin tämän naisen kanssa, kun yhtäkkiä hän alkoi melko hiljaa kuiskata ja puhua itsekseen tai jollekulle. Olin hämmentynyt. Mitä tämä on? Kysyin häneltä: mitä sinä teet? En kuule, mitä sanot. Voisitko puhua vähän kovempaa? Hän vastasi minulle, ettei minun tarvitse olla siitä huolissani, että hän vain jutteli avaruusolioiden kanssa, joihin hänellä oli yhteys. Palasimme päivätoimintakeskukseen, ja menin kertomaan keskuksen johtajalle, että olen huolissani tästä naisesta. Olen huolissani, ettei hän ota lääkkeitään. Se oli siihen aikaan käsitykseni antipsykooteista. Ajattelin, että nehän ovat psykoosia vastaan. Jos niitä käyttää, oireita ei pitäisi olla. Että juuri sitä varten ne ovat, ne kohdistuvat nimenomaan psykoottisiin oireisiin. Ja jos lääkkeitä käyttää, oireita ei pitäisi esiintyä. Ajattelin, että ehkä voisimme käyttää tätä lähtökohtana. Ja ehkä puhua hieman siitä ajatuksesta, mitä antipsykootit ovat, mikä niiden historia on, millä muilla nimillä niitä on kutsuttu. Ja ehkä on olemassa joitakin nimiä, jotka sopisivat niille paremmin, jos ajatellaan, mitä ne tekevät ja miten ne oikeasti toimivat. Mitä ajattelet? Onko tämä hyvä aloituskohta? John: Kyllä, on. Selvä. Nimityksistä puheen ollen, kaksi yleisintä muuta nimeä ovat neuroleptit, joka on eräänlainen kreikasta tuleva termi ja tarkoittaa hermoston lamauttamista tai taltuttamista, mikä on aika lähellä sitä, mitä ne tekevät. Toinen nimi on suuret rauhoittavat lääkkeet (major tranquilizers). Se oli alkuperäinen termi  eikä sitä käytetä enää yhtä paljon, mutta se kuvaa hyvin tarkasti sitä, mitä ne todellisuudessa tekevät. Ne ovat erittäin tehokkaita rauhoittavia lääkkeitä. Haluan heti alkuun sanoa kaksi asiaa, jotka sanomme aina puhuessamme psykiatrisista lääkkeistä ennen kuin menemme pidemmälle: älkää tehkö muutoksia lääkitykseenne, jos käytätte sitä, älkääkä suositelko ystäville tai sukulaisille muutoksia yhden podcastin perusteella. Keskustelkaa lääkkeen määränneen tahon kanssa, lukekaa lisää, tehkää mitä tarvitsee, mutta älkää tehkö muutoksia vain tämän päivän keskustelumme perusteella. Ja haluan myös todeta, etten tiedä Piiasta, mutta minä tulen varmasti olemaan varsin kriittinen näitä lääkkeitä kohtaan niiden turvallisuuden ja tehon osalta. Mutta minun täytyy sanoa heti alkuun myös se, että ne auttavat ehdottomasti joitakin ihmisiä, mikä pätee kaikkiin psykiatrisiin lääkkeisiin ja jopa sähköhoitoon. Jotkut ihmiset siis hyötyvät näistä lääkkeistä. Halusin vain sanoa nämä kaksi asiaa. Palataan siis nimeen suuret rauhoittavat lääkkeet. Antipsykoottien historia ja dopamiini John: Ymmärtääksemme, miksi niitä kutsutaan suuriksi rauhoittaviksi lääkkeiksi, meidän täytyy palata ajassa taaksepäin näiden lääkkeiden alkuvaiheisiin. Ne olivat lääketyyppi, jota käytettiin alun perin kirurgiassa auttamaan sykkeen hidastamisessa ja käytännössä rauhoittamaan ihmisiä leikkausta varten. Ne eivät korvanneet varsinaista yleisanestesiaa, vaan toimivat eräänlaisena esivaiheena sille. Niillä siis rauhoitettiin ihmisiä ennen leikkausta. Joku sai ajatuksen, että kokeillaanpa näitä lääkkeitä psykiatrisissa sairaaloissa, koska siellä on paljon hyvin ahdistuneita ihmisiä, jotka juoksevat ympäriinsä, aiheuttavat kaaosta, kärsivät itse ja kuormittavat muita, ja joita on vaikea hallita. Ehkä rauhoittavasta lääkkeestä voisi siis olla hyötyä. Heillä oli toki muitakin lääkkeitä jo ennen tätä. Heillä oli käytössään kloorihydraatti, jolla ihmiset saatettiin uneen kahdeksi tai kolmeksi päiväksi. Jälkikäteen ajateltuna se ei ehkä ollutkaan niin huono idea, koska sillä ei ollut sivuvaikutuksia, mutta se on aivan oma tarinansa. Sitä kutsuttiin itse asiassa unihoidoksi. Heillä oli myös barbituraatteja, mutta tuohon aikaan alettiin ymmärtää, kuinka voimakkaasti riippuvuutta aiheuttavia barbituraatit olivat. Niinpä he alkoivat käyttää näitä lääkkeitä. Vuosi 1952 oli ensimmäinen kerta, kun niitä käytettiin. Erittäin hyvä vuosi. Vuonna 1952 maailmaan tuli hyviäkin asioita antipsykoottien lisäksi. [naurua] Ja nämä lääkkeet olivat hyvin tehokkaita siinä mielessä, että ne rauhoittivat ihmisiä. Osastoista tuli vähemmän kaoottisia, vähemmän vaarallisia ja vähemmän stressaavia sekä henkilökunnalle että potilaille. Jotenkin tämä tulkittiin melko nopeasti väärin niin, että nämä lääkkeet parantavat skitsofrenian tai hoitavat sairautta tehokkaasti, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Mutta on helppo nähdä, miksi ihmiset ajattelivat niin. Nämä ihmiset vaikuttivat voivan paremmin. He olivat vähemmän ahdistuneita, vähemmän äänekkäitä, puhuivat vähemmän ääneen äänilleen, kärsivät vähemmän äänistä ja toimivat vähemmän paranoidisista harhaluuloista käsin. He olivat hitaampia, heidät oli hidastettu. Seuraava vaihe oli kohtalokas virhe. Pääteltiin, että jos nämä lääkkeet hoitavat skitsofreniaa, ehkä olemme löytäneet skitsofrenian syyn. Koska alettiin yrittää ymmärtää, mitä nämä lääkkeet tekevät aivoille. On laaja yksimielisyys, eikä tästä juuri kiistellä, että lääkkeet tekevät monia asioita. Ne vaikuttavat moniin järjestelmiin aivoissa ja kehossa. Yksi ensimmäisistä havaituista vaikutuksista oli kuitenkin se, että ne estävät dopamiinijärjestelmän toimintaa varsin tehokkaasti, erityisesti D2-reseptorin osalta. Ja sitten pääteltiin, että jos ne estävät dopamiinijärjestelmää ja nämä ihmiset näyttävät voivan paremmin, skitsofrenian syyn täytyy olla yliaktiivinen dopamiinijärjestelmä. Tämä oli hyvin yksioikoinen ajatus, eikä erityisen järkevä. Se on vähän sama kuin sanoisi, että päänsäryt johtuvat aspiriinin puutteesta kehossa. Hyvin yksinkertaistavaa ja oikeastaan typerää. Mutta siitä sai alkunsa teoria, josta puhutaan yhä tänäkin päivänä, 70 vuotta myöhemmin: että on olemassa ilmiö nimeltä skitsofrenia, jonka aiheuttaa yliaktiivinen dopamiinijärjestelmä. Mikä ei pidä paikkaansa. Itse asiassa asia on lähes päinvastoin. Kun dopamiinijärjestelmää estetään, tai kun aivoihin tai kehoon tehdään mitä tahansa keinotekoista puuttumista, aivot reagoivat ja yrittävät kompensoida tilannetta. Jos dopamiinijärjestelmä estetään, ja ajatellaan kahta hermosolua, jotka viestivät keskenään synapsin kautta, mitä tapahtuu? Synapsin toisella puolella alkaa vapautua enemmän dopamiinia, jotta sitä pääsisi esteen läpi. Toisella puolella, tämä menee hieman tekniseksi mutta on tärkeää, dopamiinireseptorit lisääntyvät ja kasvavat suuremmiksi yrittäen ottaa vastaan sen vähäisen määrän, joka pääsee läpi. Niinpä lopputuloksena syntyy yliaktiivinen dopamiinijärjestelmä, mutta se on lääkkeiden aiheuttama. Vuonna 1972 professori Seidner Massachusettsista, muistaakseni neurologian johtaja tai jotain vastaavaa, tunnisti tämän ilmiön. Sillä ei kuitenkaan ollut vaikutusta käytäntöihin. Silti jatkettiin väittämistä, että dopamiinin yliaktiivisuus aiheuttaa sairautta, jota lääkkeet hoitavat. Todellisuudessa lääkkeet aiheuttavat tämän yliaktiivisen dopamiinijärjestelmän, mikä on varsin omituinen ajatus sisäistää. Lääkkeet, joiden väitetään hoitavan sairautta, itse asiassa aiheuttavat sitä ilmiötä tai ainakin tätä yliaktiivisuutta. Siinä hieman historiaa. Ja juuri siksi niitä kutsuttiin suuriksi rauhoittaviksi lääkkeiksi. Vieroitus ja yliherkistyminen Piia:  Tämä saa minut ajattelemaan käsitettä dopamiiniyliherkkyyspsykoosi. Voisitko sanoa siitä jotain? John: Kun ihmiset yrittävät lopettaa lääkkeet, ilmenee joitakin samoja vieroitusoireita kuin muidenkin lääkkeiden kohdalla. Tämä on todellinen tabuaihe. Masennuslääkkeiden kohdalla tabu on viimeisen viiden tai kymmenen vuoden aikana murtunut. Ja juuri aiemmin tällä viikolla Yhdysvalloissa tuli merkittäviä hallinnollisen tason linjauksia masennus

Ihmisoikeudet ja kehollinen koskemattomuus psykiatriassa | Anssi Leikola ja Jenni Aaltonen | Miksi ihmisoikeuksien, kehollisen koskemattomuuden ja ihmisen rajojen kunnioittaminen psykiatriassa on erityisen tärkeää? Tästä keskustelemme juristi ja TaHo ry:n puheenjohtaja Jenni Aaltosen ja psykiatri Anssi Leikolan kanssa. Mm. näistä aiheista puhuimme: Ihmisen pitäminen turvassa – lyhyellä vai pitkällä aikavälillä? Yksinjäämisen kokemus Valta-asema Miten järjestelmää voisi muuttaa?   Ihmisoikeuksien ja kehollisen koskemattomuuden kunnioittaminen psykiatriassa | Anssi Leikola ja Jenni Aaltonen   Traumanäkökulmasta ja nykypsykiatrian pulmista – Vieraana psykiatri Anssi Leikola Turvallinen vuorovaikutus, autonominen hermosto ja terveys – Psykiatri Anssi Leikola Pakkohoito ja potilaan oikeusturvakeinot – Vieraana Jenni Aaltonen Sanoilla sairautta? -paneelikeskustelu sairaudentunnottomuuskäsitteestä   Joko olet tutustunut maksuttomaan Toivoa toipujan polulle -sähköpostikurssiin? Tutustu myös tähän: Toipuminen ja mielen hyvinvointi – Sisältöjä toipumisen ja mielen hyvinvoinnin tueksi The post Ihmisoikeudet ja kehollinen koskemattomuus psykiatriassa | Anssi Leikola ja Jenni Aaltonen appeared first on Astetta parempi elämä.

Mitä sinun täytyy tietää masennuslääkkeistä | Tämä jakso on osa keskustelusarjaa, jota teen yhdessä professori John Readin kanssa. Tässä sarjassa kyseenalaistamme sen, että mielenterveyttä ja ihmiselämän pulmia tarkastellaan lääketieteellisen mallin pohjalta, ja kutsumme kehittämään inhimillisiä, näyttöön perustuvia, ihmisoikeuksia kunnioittavia palveluita. Videoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys tai voit lukea keskustelun sisällön tekstimuodossa videon alta. Mitä sinun täytyy tietää masennuslääkkeistä | Professori John Read   The serotonin theory of depression: a systematic umbrella review of the evidence   Part one: how to take the news that depression has not been shown to be caused by a chemical imbalance – by Professor Joanna Moncrieff   Part two: response to criticism of our chemical imbalance paper     Johdanto   Piia: Hei, nimeni on Piia Tuominen ja tänään olen täällä professori John Readin kanssa äänittämässä uutta jaksoa sarjaamme, jossa haastamme mielenterveyden lääketieteellisen mallin ja vaadimme inhimillisiä,näyttöön perustuvia palveluja, jotka kunnioittavat ihmisoikeuksia. On mukavaa olla taas täällä kanssasi, John, ja tänään aiheena on masennuslääkkeet.  John: On ihanaa olla taas kanssasi,Piia.  Piia: Joo. Esitelläkseni sinua hieman, olet kliinisen psykologian professori Itä-Lontoon yliopistossa ja kansainvälisen psyykenlääkevieroitusinstituutin puheenjohtaja. Minä olen entinen psykiatrinen potilas ja käytän esimerkiksi podcastiani haastaakseni näitä valtavirran näkemyksiä psykiatriasta. On mukavaa olla täällä tekemässä tätä juuri kanssasi. Masennuslääkkeet. Ajattelin, että voisimme ehkä aloittaa, koska yksi yleisimmistä asioista, joita kuulen puhuessani näistä mielenterveysongelmista Facebook-sivullani ja kaikkialla, on se, että nämä masennuslääkkeet toimivat. Ne vain toimivat, eikä niitä voi kyseenalaistaa, koska on tieteellisesti tutkittu, että ne toimivat. Joten mietin, voisitko aloittaa lyhyellä johdatuksella ihmisille, jotka eivät ehkä tiedä, millainen kliininen tutkimusprosessi, johon väite tehokkuudesta perustuu, on.   Masennuslääkkeiden tehokkuus   John: Okei. Eli perus- tai ensisijainen tapa arvioida, toimiiko jokin hoito, on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jossa verrataan hoitoa – tässä tapauksessa masennuslääkkeitä – lumelääkkeeseen – tässä tapauksessa yleensä tyhjään kapseliin, joka on suunniteltu näyttämään, tuntumaan ja maistumaan oikealta. Joten ihanteellisessa tapauksessa oikein suunnitellussa tutkimuksessa ihmiset eivät todellakaan tiedä, kumpaa he saavat. Ja kaiken kaikkiaan, kun meta-analyysit ja suuret kirjallisuuskatsaukset tulevat, masennuslääkkeiden ja lumelääkkeen välillä on itse asiassa hyvin vähän eroa. Kaiken kaikkiaan lievän ja keskivaikean masennuksen välillä ei ole eroa. Ja sitten on keskustelu siitä, onko olemassa pieni… mielestäni on oikeudenmukaista sanoa, että on olemassa pieni prosenttiosuus ihmisiä, jotka ovat masennuksen vaikeusasteen ylimmässä osassa, ts. erittäin vakavassa osassa, jotka saavat jonkinlaista tilapäistä helpotusta tai mielialan nousua, ts. miten sitä nyt haluaakaan ilmaista, masennuslääkkeistä lumelääkkeen lisäksi. Joten valtaosalle ihmisistä nämä lääkkeet eivät ole lumelääkettä parempia, ja monet ihmiset ovat myöntäneet sen. Minun on lisättävä Piia, että se ei tarkoita, etteivätkö ne toimisi. Tarkoitan, että lumelääke on vain lyhyesti selittääkseni, tiedän että sinä tiedät, mutta kuulijoille, toivoa ja odotusta, että tulet paranemaan. Ja siihen mennessä, kun olet a) päättänyt, että sinulla on ongelma, b) päättänyt, että aiot tehdä asialle jotain, c) olet puhunut jonkun kanssa, joka on kuunnellut tarpeeksi kauan, ehkä ei niin hyvin kuin olisimme… mutta he ovat kuunnelleet ja he ovat päättäneet tietävänsä, mikä sinulla on vikana ja he tietävät, mitä tehdä, ja he tekevät sen ja sinä teet sen, jos kaikki tämä yhdistetään plus tarve, joka meillä kaikilla on haluta parantua. Yhdistämällä kaiken tämän, se on erittäin voimakas joukko odotuksia, jotka saavat meidät tuntemaan olomme paremmaksi, ja vain koska olemme tehneet jotain ja koska toinen ihminen on välittänyt tarpeeksi, vaikka se olisi vain 10-15 minuuttia kuunnellut meitä ja yrittää auttaa meitä, ja se kaikki tuntuu todella hyvältä. Joten se, että se on useimmille ihmisille enimmäkseen lumelääkettä, ei tarkoita, etteivät ihmiset saisi siitä hyötyä. Piia: Ainakin jotkut ihmiset. Joo.  John: Okei. Joo. Ja jos ei olisi kaikkia niitä haittavaikutuksia, joihin varmasti vielä palaamme, minulla ei olisi mitään ongelmaa, jos se toimii, jos se toimii. Ja suuri osa siitä, mitä me psykologit teemme, on lumevaikutuksia tai yleisiä vaikutuksia, kuten jotkut niitä kutsuvat. Tiedäthän, odotuksen ja toivon luomista. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta lääkkeissä on joitakin ongelmia, joihin palaamme myöhemmin. Se on hämmästyttävää ottaen huomioon luvut, ja odotan, että pääsemme myös lukuihin asti. Näitä määrätään miljoonia ja miljoonia. Luulisi, että ne olisivat, tiedätkö, valtavasti parempi kuin lumelääke.  Piia: Joo. John: Se ei vain pidä paikkaansa. Ja se on osoitus lääkeyhtiöille siitä, kuinka hyvin he ovat markkinoineet lääkettä, jolla on todella vähän todellista hyötyä.  Piia: Joo. Itse asiassa ajattelen, että, jos maallikot, ja pidän itseänikin jossain määrin maallikkona, koska minulla ei ole psykologin tai lääkärin koulutusta tai jotain sellaista. Mutta tämä on aihe, joka on ollut minulle erittäin mielenkiintoinen ja kiehtova. Olen lukenut tästä paljon. Joten mielestäni jos maallikot todella ymmärtävät, mihin tämä ajatus perustuu, mihin tämä ajatus masennuslääkkeiden käytöstä perustuu, he saattaisivat olla melko yllättyneitä, jos käytämme jonkinlaista positiivista sanaa. Tai tyrmistynyt olisi ehkä parempi sana ainakin minulle, koska tunsin itseni petetyksi, kun sain tietää, että nämä ovat hyvin lyhytaikaisia ​​tutkimuksia ja mitä masennuslääkkeiden vaikutus tutkimuskontekstissa tarkoittaa… se on pohjimmiltaan pisteiden lasku arviointiasteikolla, ja arviointiasteikoissa on monia ongelmia, kuten tarkoittavatko ne todella sitä, että kun arviointiasteikko… mitä sanaa käytetään… kun nämä pisteet laskevat, onko kyse paranemisesta? Se oli yksi asia, joka oli minulle erittäin yllättävä.   Vieroitusoireet vs. relapsi Piia: Henkilökohtaisesti jälkikäteen aloin perehtyä tähän asiaan enemmän vasta lääkkeiden lopettamisen jälkeen, koska yksi yllätyksistä jotka kohtasin, kun opin, että tarina, jonka mukaan minun pitäisi käyttää lääkkeitä loppuelämäni ja olisin psykiatrinen potilas loppuelämäni, ei ehkä pitänytkään paikkaansa. Ja kun aloin ymmärtää, ettei se ehkä pidäkään paikkaansa, lopetin ensin SSRI-lääkkeen, itse asiassa SNRI-lääkkeen, koska käytin Cymbaltaa, duloksetiinia, ja lopetin sen itse ilman mitään ohjeita, koska psykiatri, jonka luona kävin silloin, ei suositellut minulle lopettamista. Joten päätin lopettaa yhden lääkkeen yksin ja sitten palata hänen luokseen keskustelemaan muista. Mutta yllättävää oli se, mitä aloin tuntea sen jälkeen…  Yritin tehdä sen hitaasti. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä hitaasti tarkoittaisi. Joten se ei ollut hidasta. Mutta joka tapauksessa, mielialastani tuli hyvin epävakaa ja aloin olla hyvin ahdistunut ja aloin miettiä, että ehkä tämä… ehkä tämä lääke…suojeli minua loppujen lopuksi tältä masennukselta ja ehkä tämä on huono asia, että lopetin sen. Mutta onneksi… luulen, että saatat tuntea tämän henkilön… Keväällä 2015 lopetin lääkityksen ja Aku Kopakkala, tämä suomalainen psykologi, oli juuri julkaissut kirjansa serotoniinimyytistä,  masennuksesta ja serotoniinimyytistä, ja siinä kirjassa luin lauseen, jossa sanottiin, että yksi vaaroista on se, että kun ihmiset lopettavat näiden lääkkeiden käytön, he kokevat vieroitusoireita ja ne on niin helppo tulkita relapsiksi, ja kun luin hänen kirjaansa, tajusin, että minulla oli kaikkia näitä fyysisiä oireita, joita en ollut ajatellut. Vatsani oli aivan sekaisin. Minulla oli näitä vapinoita, minulla oli kylmä ja hikoilua, ensin oli todella vilunväristykset ja sitten tällainen, eräänlainen hikoilu ja näin kauheita painajaisia. Oli kaikenlaisia ​​outoja asioita, joita en ollut aiemmin ajatellut. Se oli ollut vain osa tätä ahdistunutta tunnetta, joka minulla oli, ja silloin tajusin, että kyseessä oli vieroitusoireet, ja se oli yksi yllättävimmistä hetkistäni. Mutta, sitäkin enemmän, en ole varma, voivatko ihmiset todella ymmärtää, kuinka paljon petetyksi tulemista ihmiset voivat tuntea koettuaan kaiken tämän, ja sitten he ymmärtävät, mihin tämä tutkimus perustuu ja mihin tämä tehokkuusväite perustuu, koska vaikka ne toimisivatkin, se ei ole sitä, mitä me maallikot yleensä ajattelemme sen tarkoittavan, kun lääke toimii.  Pohjimmiltaan ajattelin, että se tarkoittaa, että se parantaa minua, että tämä masennus menee pois. Ja minulle kerrottiin, että se johtui kemiallisesta epätasapainosta, että minulla oli tämä masennus. Siksi pysyin suhteessa, joka ei ollut minulle hyvä, seitsemän vuotta. Eikä kukaan ollut kiinnostunut kyselemään siitä.  Joten joo, on paljon, on paljon yllättäviä asioita, kun alkaa kaivautua syvemmälle ja tarkastella, mitä ”psyykenlääke toimii” oikeastaan ​​tarkoittaa. Kyse ei ole niinkään paranemisesta. Joissakin tapauksissa ihmiset voivat kokea sen sillä tavalla. En kiellä sitä. Tai he saattavat tehdä muutoksia ja tunteet voivat vähentyä ja he pystyvät käsittelemään tilannetta tai jonkinlaista kriisitilan

Psykiatriset diagnoosit – Professori John Read | Tämä jakso on osa keskustelusarjaa, jota teen yhdessä professori John Readin kanssa. Tässä sarjassa kyseenalaistamme sen, että mielenterveyttä ja ihmiselämän pulmia tarkastellaan lääketieteellisen mallin pohjalta, ja kutsumme kehittämään inhimillisiä, näyttöön perustuvia, ihmisoikeuksia kunnioittavia palveluita. Lisään suomenkielisen tekstityksen videoon piakkoin.   Psykiatriset diagnoosit – Professori John Read   Kirjasuositukset: A Straight Talking Introduction to Psychiatric Diagnosis – Lucy Johnstone A Straigh Talking Introduction to the Power Threat Meaning Framework – An Alternative to Psychiatric Diagnosis – Mary Boyle & Lucy Johnstone Drop the Disorder – Edited by Jo Watson   Johdanto   Piia: Hei, nimeni on Piia Tuominen, ja olen täällä tänään kolmatta jaksoa varten professori John Readin kanssa. Mukava olla täällä kanssasi, John. Ja teemme tämän jakson psykiatrisista diagnooseista osana sarjaamme, jossa haastamme mielenterveyden lääketieteellisen mallin – ja peräänkuulutamme inhimillisiä, näyttöön perustuvia palveluja, jotka kunnioittavat ihmisoikeuksia. On todella ilo olla täällä kanssasi jälleen ja keskustella näistä tärkeistä aiheista. John: Mukava olla täällä. Säädän vähän ääntä. Mukava olla täällä. Hyvää uutta vuotta kaikille – vähän myöhässä tosin. Piia: Kyllä. Samoin minunkin puolestani. Ja lyhyenä esittelynä: jos joku ei tunne sinua, olet kliinisen psykologian professori Itä-Lontoon yliopistossa sekä Kansainvälisen psyykenlääkevieroitusinstituutin puheenjohtaja. Ja minä olen entinen psykiatrinen potilas, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja monista asioista innostuva ihminen. Tykkään käyttää erityisesti blogia, kuvituksia ja podcastiani haastamaan psykiatrian valtavirran näkemyksiä, koska koen, että tästä aiheesta on paljon puhuttavaa. Miten voisimme tehdä asioita paremmin, auttaa ihmisiä paremmin ja ajatella näitä asioita eri tavalla? Ja juuri sitä me täällä teemme: keskustelemme näistä teemoista ja tarjoamme vaihtoehtoja ja ideoita siitä, miten voisimme edetä parempaan suuntaan. Mutta tänään aiheena ovat psykiatriset diagnoosit. Ajattelin, että voisin ehkä jakaa hieman omaa tarinaani lähtökohdaksi. Olen aiemmin maininnut, että olen lopettanut lääkityksen useita vuosia sitten. Itse asiassa tämän vuoden lopussa tulee 10 vuotta siitä, kun olen ollut ilman lääkkeitä, eli siitä on jo melko pitkä aika. Aloitin ensimmäisen lääkkeen lopettamisen omatoimisesti, koska en saanut psykiatria suostumaan siihen. Hän oli hyvin huolissaan ja sanoi, että tämän diagnoosin kanssa ei todennäköisesti ole hyvä idea lopettaa lääkitystä. Siksi päätin aloittaa itse. Sen jälkeen menin takaisin hänen luokseen keskustelemaan lopuista lääkkeistä ja pyysin häntä tekemään minulle vieroitussuunnitelman. Ja jälleen kävimme saman keskustelun: tämän diagnoosin kanssa se ei ole kovin hyvä idea. Diagnoosini oli tuolloin skitsoaffektiivinen häiriö, ja se oli ollut sama jo useiden vuosien ajan. Päädyin pitämään hänelle eräänlaisen miniluennon psykiatrisen diagnoosijärjestelmän historiasta: siitä, miten se on syntynyt, mitä tiedän psykiatrian historiasta ja koko järjestelmän taustoista. Kerroin hänelle käytännössä, että minä tiedän. Tiedän tämän diagnoosijärjestelmän ongelmista. Ja tämän miniluennon jälkeen hän sanoi minulle, että psykiatria ei ole tarkka tieteenala, ja että potilas voi saada kolme eri diagnoosia riippuen siitä, kenen vastaanotolla käy ja missä vaiheessa sairautta tai elämäntilannetta on. Ja että tämä diagnoosi, joka minulla oli, on eräänlainen psykiatrian “romukoppa”, sellainen, johon päädytään usein silloin, kun mikään ei oikein sovi. Olin järkyttynyt. Tarvittiin tuo miniluento ja se, että kerroin mitä tiedän, ennen kuin hän ylipäätään sanoi mitään siihen suuntaan, että ehkä siinä, mitä sanon lääkkeiden lopettamisesta, voisi olla jotain perää. Ehkä voisimme käyttää tätä lähtökohtana. Mitä sinä ajattelet, voimme puhua psykiatristen diagnoosien hyvistä ja huonoista puolista sekä vaihtoehdoista,  mutta mistä haluaisit aloittaa?   Diagnoosien hyödyt   John: No, tuo on mielenkiintoinen tarina, Piia. Ja uskon, että on melko tavallista, että diagnooseja käyttävät ihmiset eivät myönnä niiden epätarkkuutta ja subjektiivisuutta. Oli psykiatrilta hyvä asia myöntää, että eri ihmisiltä voi saada eri diagnoosin. Mutta kuten sanoit, useimmille tätä ei kerrota. Heille annetaan diagnoosi ikään kuin se olisi yhtä luotettava ja pätevä kuin useimmat lääketieteelliset diagnoosit, vaikka se ei ole sitä. Sait siis lopulta rehellisen vastauksen, mutta olisi ollut hyödyllistä kuulla se aiemmin. Ja olisi tärkeää, että useammat ihmiset kuulisivat tämän: diagnoosit ovat parhaimmillaankin arvioita tai arvauksia siitä, mitä saattaa olla meneillään. Kun luennoin opiskelijoille psykiatrisista diagnooseista, aloitan aina positiivisista puolista, koska niitäkin on. On syitä, miksi lääkärit, psykologit ja muut käyttävät diagnooseja. Perusajatus on se, että jos niputetaan erilaisia asioita yhteen ja annetaan niille nimi, syntyy jonkinlainen kategoria, yhteinen kieli. Esimerkiksi omalla alallani, psykoosissa: jos kutsutaan äänten kuulemista, paranoidisia ajatuksia, ajattelun häiriöitä ja muita vastaavia ilmiöitä… Voit tarkastella näitä ilmiöitä yksittäin, tai voit ryhmitellä ne yhteen kategoriaan ja antaa niille nimen, jonka kaikki tunnistavat. Se on tavallaan se kokoelma asioita. Näin voidaan tehdä myös tutkimusta. Jos esimerkiksi haluat tutkia niin sanottua pakko-oireista häiriötä, sinun täytyy tietää, että ryhmittelemme yhteen monia asioita, kuten käsien toistuvaa pesemistä tai tarvetta tarkistaa yhä uudelleen, että ovi on lukossa ennen kuin lähdet kotoa. Jos tarkastelet näitä asioita erikseen, et pääse kovin pitkälle. Mutta jos etsit tietoa pakko-oireisesta häiriöstä, löydät valtavasti tutkimusta, koska muutkin käyttävät samaa termiä. Eli hieman pitkästi sanottuna kyse on yhteisestä kielestä, jolla on joitakin etuja. Ja ihmisaivot tekevät tätä joka tapauksessa, ne luokittelevat asioita ja nimeävät niitä. Se on väistämätöntä. Mutta tällä alalla on tärkeää, että ne asiat, joita ryhmittelemme yhteen, oikeasti kuuluvat yhteen ja auttavat meitä ymmärtämään jotain. Diagnoosin tekemisen idea, kuten lääketieteessä yleensäkin, on tunnistaa kaksi keskeistä asiaa, syyt ja ehkä vielä tärkeämpänä hoito. Se on diagnoosin tarkoitus. Kysymys kuuluu, tekevätkö psykiatriset diagnoosit tätä? Väittäisin, että pääosin eivät. Mutta pysytään vielä hetki positiivisissa puolissa, luokittelun ja yhteisen kielen lisäksi. Diagnoosi luo eräänlaisen selityksen, tai oikeastaan illuusion selityksestä. Kun menemme lääkäriin ja kuvailemme oireitamme, oli kyse sitten fyysisistä tai psyykkisistä oireista, viimeinen asia, jonka haluamme kuulla, on että ”en tiedä, mistä on kyse”. Haluamme kuulla: ”Tiedän, mistä on kyse. Tämä on se tai tämä on jokin tietty häiriö.” Se voi tuoda suurta helpotusta, erityisesti mielenterveyden ja psyykkisen kuormituksen alueella, kun asiantuntija kuuntelee ja sanoo, tiedän, mikä tämä on. Se tarkoittaa, että muillakin on sama asia. Et ole yksin. Toivottavasti se tarkoittaa myös, että ammattilainen tietää, mitä tehdä, koska hän on nähnyt tämän ennenkin. Siksi diagnoosi voi tuntua lohdulliselta. Hyvin usein vanhemmat kokevat suurta helpotusta saadessaan diagnoosin lapselleen. Siihen voidaan palata myöhemmin. Diagnoosi voi siis tuoda helpotusta ja tunteen siitä, että nyt tiedän, mistä on kyse. Se voi alkaa selittää monia vaikeuksia. Nyt ymmärrän, miksi teen näin tai noin. Aiemmin saatoin ajatella olevani huono ihminen tai jotain muuta, mutta nyt se johtuu tästä häiriöstä. Itse asiassa pyydän opiskelijoitani keksimään itselleen oman diagnoosin, jotta he voivat selittää sillä kaiken mahdollisen. Sanon heille, että oma diagnoosini on kiero-Bob-häiriö. Tiedän, että minulla on se, koska teen asioita, joita kiero-Bob-häiriöstä kärsivät tekevät, eli monia typeriä asioita. Ja aina kun teen jotain todella typerää tai loukkaavaa, voin sanoa, en voi sille mitään, minulla on kiero-Bob-häiriö. Kannustan opiskelijoita keksimään oman diagnoosin havainnollistamaan tätä. Se on vähän hassu esimerkki, mutta pointti on vakava. Ihmiset kokevat usein paljon helpotusta diagnoosista, ainakin lyhyellä aikavälillä. Tutkimukset viittaavat siihen, että diagnoosi tuo lyhytaikaista helpotusta, mutta myöhemmin voi paljastua monia haittavaikutuksia, joihin voimme palata. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että diagnoosi voi olla hyödyllinen, erityisesti silloin kun ihminen on hyvin ahdistunut ja hämmentynyt. Lyhyellä aikavälillä se voi tuoda paljon helpotusta. Se on houkuttelevaa myös siksi, että meidän ei tarvitse pohtia vaikeuksien todellisia syitä, jotka ovat usein kipeitä asioita. Diagnoosi lohduttaa, koska se antaa selityksen, mutta myös siksi, että meidän ei tarvitse mennä epämiellyttäviin asioihin.   Diagnoosien ongelmat   John: Siinä olivat hyvät puolet. Voin lyhyesti listata tärkeimmät haitat, ja voimme sitten palata niihin tarkemmin. Ensinnäkin tieteellinen näkökulma, diagnoosien luotettavuus ja pätevyys ovat heikkoja. Toiseksi ne jakavat ihmiset kategorioihin, vaikka todellisuudessa ihmisten käyttäytyminen on jatkumoilla. Kolmanneksi ne paikantavat ongelman täysin yksilöön, irrottavat sen kontekstista ja viittaavat lääketieteelliseen syyhyn. Ja neljänneksi ne lisäävät stigmaa. Nämä ovat keskeiset huolenaiheet. Voimme syventyä johonkin näistä, j

Psykiatriasta, diagnooseista, ihmisyydestä – Vieraana Jani Kajanoja | Tässä jaksossa vieraanani on psykiatriaan erikoistuva lääkäri, lääketieteen tohtori ja Gestalt-psykoterapeutti Jani Kajanoja. Puheenaiheena mm. Miksi Jani valitsi kouluttautua Gestalt-psykoterapeutiksi Mitä yhteistä on masennuksella ja päänsäryllä Mitä pulmia psykiatrisiin diagnooseihin liittyy Ns. neuroepätyypillisyys Tallenteessa oli alkupuolella pieni jäätynyt kohta, joten sen takia tässäkin on pieni katkos yhdessä lauseessa. Psykiatriasta, diagnooseista, ihmisyydestä – Vieraana Jani Kajanoja   Masennuksesta annetaan yleisesti harhaanjohtavaa tietoa   Sinua voisi kiinnostaa myös: Psykiatrian ongelma ja sen ratkaisu – vieraana Tomi Bergström   Oletko jo tutustunut maksuttomaan Toivoa toipujan polulle -sähköpostikurssiin? The post Psykiatriasta, diagnooseista, ihmisyydestä – Vieraana Jani Kajanoja appeared first on Astetta parempi elämä.