Advertise on podcast: Hyvän toivon kappeli

Millainen maailma olisi, jos osaisimme olla enkeleitä toisillemme? Minkälainen on taivaan valtakunta, kuka on siellä suurin? Enkelit ovat sanansaattajia, mutta eikö kristitynkin tehtävä ole levittää Herran sanaa? Mekin olemme kaikki Jumalan lapsia, pitäkäämme itsellämme lapsen kyky ihmetellä luomakuntaa.

Elämä on usein yhtä jumalatonta säätöä. Olennainen tuntuu hukkuvan. Tarvitsemme hidasta aikaa ja toistemme kohtaamista. Resonanssi Jumalan rakkauden kanssa auttaa löytymään kosketuksen omaan itseen, toisiin ja maailmaan.

He näkevät vuoteen, jota ei saisi kantaa. Jeesus näkee ihmisen. Toiset näkevät rikotun säännön. Jeesus näkee miehen, joka on kärsinyt 38 vuotta.

Kristuksen esimerkin seuraaminen voi joskus tuntua vaikealta, mutta onko vielä vaikeampaa luottaa Jumalan rakkauteen ja armoon?

Jumala kutsuu meidät elämään rohkeasti, ottamaan riskejä rakkauden vuoksi. Usko on riskin ottamista, luopumista elämän hallitsemisesta ja heittäytymistä kuiluun luottaen siihen, että Jumala ottaa vastaan.

Laulurastaan jokainen säe on ainutkertainen. Sitä kuuntelemalla voin tuntea Jumalan luomisvoiman luovuuden. Meidän aikamme tarvitsee uutta suhdetta luomakuntaan, jossa pysähdymme kuuntelemaan hallitsemisen sijaan.

Oman uskoon ja uskontoon sitoutuminen auttaa tuntemaan Jumalan rakkauden syvyyden. Uskonnoissa on eroja, mutta myös paljon samaa. Meidän ajassamme on entistä tärkeämpää etsiä sitä, mikä yhdistää. Me kaikki olemme saman Jumalan omia.

Pietari oli inhimillinen, horjuva kallio. Hän on meille esikuva siitä, miten Jumala voi armahtaa ristiriitaisen ihmisen. Jeesuksen kanssa kulkiessa elämä voi saada uuden suunnan.

Kristus nousi kuolleista, esikoisena niiden joukosta, jotka ovat kuolleet. Tyhjän haudan ihme on vieläkin ajankohtainen ihme: kuinka paljon Jumala meitä rakastaakaan, että antoi ainoan poikansa meidän puolestamme. Meille on annettu elämä, mutta se mitä teemme elämällämme on meidän käsissämme. Käytämmekö elämämme hyvään vai pahaan, sen voimme vain itse valita. Omistakaamme tekomme, tehkäämme oikein toisillemme.

”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat” on vanha suomalainen sananlasku. Kun syömme elämän leipää, Jeesuksen leipää, laulammeko elämän lauluja, Jeesuksen lauluja? Virren 332 mukaisesti: Kiitos Jumalallemme soikoon sydämestämme virsin, lauluin, psalttarein, harpuin, huiluin, kantelein. Näitä lauluja kun laulamme, pääsemme osallisiksi elämän leivästä, emmekä näe koskaan nälkää.

Uskon syntymisen tiellä voi olla monenlaisia esteitä. Ja silti, kaikesta huolimatta, usko voi myös syntyä ja kasvaa. Usko ei synny pelosta vaan se on vapaa vastaus Jumalan rakkauteen. Lopulta tärkeää on Jumalan armo, ei ihmisen tahto. Jumala ei jaa ihmisiä kahteen leiriin, vaan Jumalassa on voima pelastaa kaikki, Kristuksen kautta.

Saarnassa pohdin valoa: kynttilöiden valoa, luonnonvaloa, elämän valoa. Me kaikki voimme loistaa Jumalan valoa toisillemme jo täällä maanpäällä eläessämme, meidän ei tarvitse odottaa iankaikkisen kirkkauteen voidaksemme olla Jumalan valon lähteitä. Ei ole niin synkkää pimeyttä, mitä Hänen valonsa ei voisi valaista.

Kristuksen seuraaminen antaa turvaa, mielenrauhaa ja yhteisöllisyyttä. Seurakunta on paikka, jossa voi kokea yhteistä, jaettua ihmisyyttä. Tärkeää on kysyä: mitä voin antaa? Lopulta Jumalan rakastaminen on kasvamista pieneksi, jotta Jumalan rakkaus voi täyttää minut.

Oikea miehenä oleminen syntyy sisältä päin. Se syntyy kokemuksesta, että juuri tällaisena olen oikea, Jumalan luoma mies. Miehisyys ei ole jossain muualla, se on tässä. Tässä kropassa, tässä mielessä, tässä elämässä. Voin jättää taakseni sukupolvien painon ja olla omanlaiseni mies tässä hetkessä.

Raamatun oudot tekstit nostavat vahvoja tunteita. Pelon ja häpeän tunteet vievät kysymään Jumalan tarkoitusta. Jeesus kantoi meidän häpeäämme ja pelkoamme. Jumala tuntee meidän hätämme.